Vakuutusyhtiö » Autovakuutus
Liikennevakuutuslain mukaan jokaiselle autolle pakollinen liikennevakuutus korvaa ainoastaan ajoneuvon liikenteen käytöstä johtuneet henkilövahingot sekä ulkopuolisten omaisuusvahingot. Korvausvastuun ulkopuolelle jää siis kokonaan moottoriajoneuvolle itselleen aiheutuvat vahingot. Liikennevakuutus ei myöskään kata tilanteita joissa auto ei vahinkohetkellä ole ollut liikenteessä. Näitä vahinkoja varten on olemassa vapaaehtoinen autovakuutus eli kasko. Autovakuutuksen tarjoajia kannattaa kilpailuttaa, sillä kaskon voi ottaa eri yhtiöstä kuin liikennevakuutuksen.
Autovakuutuksia on yleensä saatavissa kolmea eri laajuutta. Useimmiten näistä käytetään nimitystä osakasko, isokasko ja superkasko.
Osakaskoon kuuluvat yleensä hirvivakuutus, palovakuutus, ilkivaltavakuutus, varkausvakuutus ja autopalveluvakuutus eli hinausvakuutus.
Isokaskoon kuuluu näiden lisäksi vaunuvahinko eli kolarivakuutus ja oikeusturvavakuutus. Vaunuvahinko korvaa auton kolarista aiheutuneet vahingot esimerkiksi silloin kun itse on syyllinen, tai jos syyllinen on paennut paikalta. Oikeusturvavakuutus puolestaan korvaa tieliikennerikokseen epäillyn oikeudenkäyntikuluja.